Syyskuun piti olla säästösyyskuu, piti vähentää hävikkiä, piti keskittyä olemaan enemmän perheen kanssa. Jaksoin keskittyä puolitoista viikkoa, sitten tuli enterorokko, sitten tein taas kerran liikaa töitä ja väsähdin taas kerran, lipsahdin melkein helpottuneena takaisin vanhoihin toimintatapoihin. Ostin Huudosta vaatteita ja muuta tavaraa, kulutin rahaa ihan surutta, unohdin ruokaa ja eväitä jääkaappiin ja välillä jätin ihan tahallani ne syömättä. Pahaa ruokaa muka ja niinpäinpois.
Kieriskelisin enemmän itsesäälissä, ellei se olisi niin täydellisen turhaa. Sen sijaan viime yönä, kun en taaskaan saanut unta, jäin ruotimaan sitä, miksi on vain niin paljon helpompaa jatkaa niin kuin ennenkin. Ja mitä sitten pitäisi tehdä, että voisi muuttaa tilanteen - tai muuttaa itsensä - ja jatkaa jotenkin kohti sitä kaipaamaansa tulevaisuutta. Olen itse muuttanut toimintatapojani vain kerran isommin, muuten muutos on ollut ehkä enemmän ulkoisista tekijöistä johtuvaa. Enkä tuota elämänmuutostani osaa tähän päivään mennessä analysoida, yhtäkkiä vain vain aloin liikkua säännöllisesti, söin hyvin ja elin jotenkin voimakkaampaa elämää. Sitä kesti kaksi vuotta, sitten vaihdoin työtä, rakastuin korviani myöten ja elin etäsuhteessa ja yhtäkkiä arjessa oli niin paljon muuta uutta, että oli helpompi vain lipsua takaisin vanhaan, epäterveelliseen elämäntapaan.
Olen hyvä projektoimaan näitä asioita. Ostolakko. 1000 tavaraa. Musta tulee minimalisti. Mutta onko se oikeaa muutosta, kun sen tekee nykäyksittäin? Pari kuukautta raivaamista ja sitten stoppi, ja taas alkaa uudet tavarat hiipiä takaisin. Heti kun ostolakko loppuu, on helppo sulkea silmät siltä, että muovikortti alkaa vinkua kassalla entiseen malliin. Mutta nyt tarvitsisin päivittäistä muutosta, vähä vähältä kumuloituvaa, uutta toimintatapaa omaksuvaa systeemiä. Ja siinä en kyllä ole ihan vahvuusalueellani.
En osaa tehdä muuta, kuin aloittaa taas kerran alusta. Ja yrittää tehdä asiat jotenkin fiksummin tällä kertaa. Uusien, hyvien käytäntöjen etsimiseen menee aikaa ja energiaa, mutta aion miettiä niitäkin, ja kokeilla kunnes löytyisi muutama sopiva. Koska pitkällä tähtäimellä haluan jotain ihan muuta kuin tätä.
Kieriskelisin enemmän itsesäälissä, ellei se olisi niin täydellisen turhaa. Sen sijaan viime yönä, kun en taaskaan saanut unta, jäin ruotimaan sitä, miksi on vain niin paljon helpompaa jatkaa niin kuin ennenkin. Ja mitä sitten pitäisi tehdä, että voisi muuttaa tilanteen - tai muuttaa itsensä - ja jatkaa jotenkin kohti sitä kaipaamaansa tulevaisuutta. Olen itse muuttanut toimintatapojani vain kerran isommin, muuten muutos on ollut ehkä enemmän ulkoisista tekijöistä johtuvaa. Enkä tuota elämänmuutostani osaa tähän päivään mennessä analysoida, yhtäkkiä vain vain aloin liikkua säännöllisesti, söin hyvin ja elin jotenkin voimakkaampaa elämää. Sitä kesti kaksi vuotta, sitten vaihdoin työtä, rakastuin korviani myöten ja elin etäsuhteessa ja yhtäkkiä arjessa oli niin paljon muuta uutta, että oli helpompi vain lipsua takaisin vanhaan, epäterveelliseen elämäntapaan.
Olen hyvä projektoimaan näitä asioita. Ostolakko. 1000 tavaraa. Musta tulee minimalisti. Mutta onko se oikeaa muutosta, kun sen tekee nykäyksittäin? Pari kuukautta raivaamista ja sitten stoppi, ja taas alkaa uudet tavarat hiipiä takaisin. Heti kun ostolakko loppuu, on helppo sulkea silmät siltä, että muovikortti alkaa vinkua kassalla entiseen malliin. Mutta nyt tarvitsisin päivittäistä muutosta, vähä vähältä kumuloituvaa, uutta toimintatapaa omaksuvaa systeemiä. Ja siinä en kyllä ole ihan vahvuusalueellani.
En osaa tehdä muuta, kuin aloittaa taas kerran alusta. Ja yrittää tehdä asiat jotenkin fiksummin tällä kertaa. Uusien, hyvien käytäntöjen etsimiseen menee aikaa ja energiaa, mutta aion miettiä niitäkin, ja kokeilla kunnes löytyisi muutama sopiva. Koska pitkällä tähtäimellä haluan jotain ihan muuta kuin tätä.
Jos muutos olisi helppoa, uudenvuoden lupaukset onnistuisivat aina kaikilta. Minusta oleellista ei ole se, ettei koskaan tee virheitä. Oleellista on se, että oppii niistä. Kehittäminen ja parantaminen on aina pohjimmiltaan iteratiivista toimintaa. Ensin suunnitellaan, sitten toteutetaan. Tulokset arvioidaan, tehdään korjauksia ja aloitetaan taas suunnittelemaan. Eli alkuun palataan aina uudestaan ja tehdään vähän (tai paljon) paremmin ensi kerralla. Katso myös: http://fi.wikipedia.org/wiki/PDCA
VastaaPoistaSamaan aikaan lohdullista ja turhauttavaa. Mutta niinhän se taitaa olla, että iteroimaan tässä joutuu (ja vielä useampaan kertaan). Mun ongelmani taitaa olla siinä, että otan kaikki epäonnistumiset niin kovasti itseeni, etten ihan todella pääse arvioimaan mikä meni mönkään - olen liian syvällä siinä "taas meni pieleen"-jumituksessa. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin haluaisin vain, että olisin jo siinä uudessa, kevyemmässä tulevaisuudessa. En nauti, vaan pikemminkin turhaudun tässä muutosprosessissa. Ja silti juuri siinä itsensä muutokselle altistamisessa taitaa olla se kaiken tämän ydin: että oppii näkemään maailman vähä vähältä selkeämmin, nauttii hitaudesta ja alkaa arvostaa kaikkea sitä, mihin aikansa laittaa (kunhan laittaa sitä siihen, mitä kannattaa arvostaa). Tämä mielessä koitan siis ruotia syyskuuni ja löytää ne virheet, ja etsiä paremmat toimintatavat niiden valossa.
Poista