Päätös

Edelliseen postaten viitaten, päätin kuitenkin pysyä nykytyössäni, kaikesta huolimatta. Uran suunnanvaihdon ja määräaikaisen työsuhteen väkisin aiheuttama tauko lapsihaasteisiin tuntui juuri nyt liian isolta vaihtokaupalta. Hiukan kismittää, että hyvä tilaisuus jäi käyttämättä, mutta toivon että jossain vaiheessa tulevaisuudessa tulee sitten työn sarallakin jotain uutta ja jännää vastaan.

Mutta tuli tässä pähkinnässä hyvääkin. Pallotellessani ratkaisua tajusin, että päätinpä mitä tahansa on tärkeää, että vain sen sijaan, että vihoittelen olosuhteille tai ajaudun johonkin, oikeasti teen sen päätökseni itse (toki miestä konsultoiden, olihan kyseessä meidän molempien talous ja unelmat). Mutta itse siinä mielessä, että voin seistä myös päätöksen harmittavien seurausten kanssa.

Menin töihin päätöstä seuranneena aamuna ja meinasi tulla vanhasta tottumuksesta hampaidenkiristelyä, kun mietin päivän agendaa. Sitten ryhdistäydyin ja sanoin itselleni, että kuulehan nyt, tämän itse valitsit. Se oli tähän hetkeen se paras päätös, maailma ei yritä potkia päähän vaan tämä nyt on vaan se tilanne mikä on omien valintojen seuraus. Nyt ei auta kuin tarttua niihin tilaisuuksiin tehdä elämästä omannäköistä, joita tässä hetkessä on. Se ei ehkä tarkoita työtä juuri nyt (tai mistäs sitä tietää, vaikka mitä oppimiskokemuksia olisi keväälle luvassa), mutta näköpiirissä on vaikka millä mitalla muita valintoja.

Aloin raivata taas kotia. Ja miettiä tämän asunnon myymistä.

Ilmoittauduin Avoimen yliopiston psykologian kurssille.

Ja aloin taas syödä kuitulisää ja rautaa aamuisin, ja ulkoiluttaa sitä koiraa.

Ehkei elämänmuutos tule aina isoina käännöksinä, vaan näissä pienemmissäkin on oma voimansa. Haluan uskoa, että tämä päätös omannäköiseni. Ja että sen passiivisen lamaannuksen, johon niin herkästi jään vellomaan, voi rikkoa, ottaa oman elämänsä omiin käsiinsä yksi pieni päätös kerrallaankin.