Niin mitenkäs se menikään, munhan piti keskittyä niihin elämän laadukkaampiin puoliin eikä vaan hypätä syvälle työuraan? Pikkasen tässä parin viime viikon aikana taas lipsuin - ensin oli enterorokko ja sitten tulikin jo syyllisyys siitä, etten ole saanut töissä tehtyä niissä kuudessa tunnissa sitä mitä pitäisi. Ja niin vaan ovat työt löytäneet tiensä kotiin, mur.
Täytyy ihan alkajaisiksi sanoa, että syy ei ole työnantajan. Kukaan ei ole mulle murissut siitä, että selvityksissä meneekin pidempään kuin alunperin arvioin, eikä laadusta tai sisällöstäkään ole kenelläkään ollut valittamista. Mutta tunnistan itsessäni sellaista tehottomuutta, joka tulee siitä, kun työtavat eivät istu päivärutiiniin ja koen syyllisyyttä siitä, etten käytä sitä aikaa, jonka olen töissä tehokkaasti, vaan aika menee pelkkään käynnistelyyn. Olen aina ollut tehokkain iltapäivästä, mieluiten illasta. Nyt vaan mun pitää olla hakemassa lasta kello neljältä hoidosta, enkä yhtäkkiä enää osaakaan olla tehokas, kun mun iltapäiväkiri jää "kesken". Jää samalla myös kiristä tulevat flowtilat saamatta ja sekös harmittaa (ja vie työidentiteettiä yhä synkempään suuntaan).
Sain tänään palautettua yhden projektin, joka on ollut rästissä jo useamman päivän. Taistelin, tuskastelin, kääntelin ja vääntelin sitä presistä, eikä siitä nyt lopultakaan tullut sitä mitä olin ajatellut, mutta kokonaisuus kuitenkin ja sen verran, kuin mihin pystyin ilman muiden inputtia. Mutta oli kuulkaa helpotus sen kokoinen, että lopenuupuneena rästitöistä ja pojan yövieroituksesta jaksoin silti adrenaliinihuuruissa raivata taas vähän tavaroita. Nyt meiltä löytyi kaiken kaman alta olohuoneesta jopa sohva :) Sain yhdet myydyt tossut matkaan ostajalle ja pakkasin hirveän kasan koiraharrastustavaraa kaverille, joka kesällä lupasi ne ottaa. Kiikutin postiin ja lähetin matkaan. Tuli vielä parempi olo. Kun vielä vein kaksi vaatelaatikkoa kellarikomeroon ja pistin taas kymmenisen tavaraa lisää Huutoon myyntiin, tulikin jo niin iso hyvänolontunne, että en tiedä tuleeko siitä nukkumisesta enää mitään.
Koska huomenna on kuitenkin taas se työpäivä, niin ehkä kuitenkin kokeilen, josko uni tulisi. Mutta ennen sitä tein jo kalenterimerkinnän huomiselle: etsi tehokkaampia tapoja tehdä töitä, niin etteivät ne tule enää koskaan kotiin. Väsynyt koirakin saa nyt luvan oppia uutta.
Täytyy ihan alkajaisiksi sanoa, että syy ei ole työnantajan. Kukaan ei ole mulle murissut siitä, että selvityksissä meneekin pidempään kuin alunperin arvioin, eikä laadusta tai sisällöstäkään ole kenelläkään ollut valittamista. Mutta tunnistan itsessäni sellaista tehottomuutta, joka tulee siitä, kun työtavat eivät istu päivärutiiniin ja koen syyllisyyttä siitä, etten käytä sitä aikaa, jonka olen töissä tehokkaasti, vaan aika menee pelkkään käynnistelyyn. Olen aina ollut tehokkain iltapäivästä, mieluiten illasta. Nyt vaan mun pitää olla hakemassa lasta kello neljältä hoidosta, enkä yhtäkkiä enää osaakaan olla tehokas, kun mun iltapäiväkiri jää "kesken". Jää samalla myös kiristä tulevat flowtilat saamatta ja sekös harmittaa (ja vie työidentiteettiä yhä synkempään suuntaan).
Sain tänään palautettua yhden projektin, joka on ollut rästissä jo useamman päivän. Taistelin, tuskastelin, kääntelin ja vääntelin sitä presistä, eikä siitä nyt lopultakaan tullut sitä mitä olin ajatellut, mutta kokonaisuus kuitenkin ja sen verran, kuin mihin pystyin ilman muiden inputtia. Mutta oli kuulkaa helpotus sen kokoinen, että lopenuupuneena rästitöistä ja pojan yövieroituksesta jaksoin silti adrenaliinihuuruissa raivata taas vähän tavaroita. Nyt meiltä löytyi kaiken kaman alta olohuoneesta jopa sohva :) Sain yhdet myydyt tossut matkaan ostajalle ja pakkasin hirveän kasan koiraharrastustavaraa kaverille, joka kesällä lupasi ne ottaa. Kiikutin postiin ja lähetin matkaan. Tuli vielä parempi olo. Kun vielä vein kaksi vaatelaatikkoa kellarikomeroon ja pistin taas kymmenisen tavaraa lisää Huutoon myyntiin, tulikin jo niin iso hyvänolontunne, että en tiedä tuleeko siitä nukkumisesta enää mitään.
Koska huomenna on kuitenkin taas se työpäivä, niin ehkä kuitenkin kokeilen, josko uni tulisi. Mutta ennen sitä tein jo kalenterimerkinnän huomiselle: etsi tehokkaampia tapoja tehdä töitä, niin etteivät ne tule enää koskaan kotiin. Väsynyt koirakin saa nyt luvan oppia uutta.
Kommentit
Lähetä kommentti