Hiukkasen hyytyi tämä minimalismitahti tähän vellovaan elämänmuutokseen, töihinpaluuseen. Enkä ole vielä raskaanakaan, enkä varsinkaan osaa ajatella nauttivani sitten tässä hetkessä kaikesta siitä mitä nyt on vaan natkutan (ainakin päässäni) sen kun kerkiän, kun asiat eivät mene niin kuin haluan. Ja olen kärttyinen kuin elokuun ampiainen.
Noin, tulipa sanottua. Nyt voikin sitten hengittää ja miettiä, mitä kaikkea tämän kaiken hyväksymättömyys on saanut aikaiseksi. Nimittäin huomasin tuossa, että elokuun rahankäyttö vain lähti jossain kohti lapasesta. Tarvitsin muka työtä varten sitten kuitenkin lisää vaatteita (koska kesäkauden P333-vaatetukseni oli kuin olikin vähän liian vilpoinen syyskelien iskiessä päälle), joten aika on mennyt Huudossa roikkuessa ja ostoksia on taas hyppinyt listan ulkopuolelta mukaan. Myös työpaikkaruokailu on vienyt yllättävän paljon rahaa, tai siltä tuntuu näin tauon jälkeen. Olen ollut laiska enkä ole jaksanut tehdä eväitä niin usein kuin etukäteen ajattelin, enkä aina ole syönyt eväitä kun ne töihin olen vienyt, vaan lähtenyt työkavereiden mukana johonkin ravintolaan. Toisaalta olen arvostanut sitä sosiaalista puolta ja koittanut sitten urakalla iloita siitä ja kunnollisesta tauosta työn lomassa. Mutta jatkossa haluaisin tähdätä siihen, että söisin eväitä ainakin kolmena päivänä viikossa, jolloin budjetti pysyisi edes jotenkuten hanskassa.
Raivaus on edennyt vain hyvin vähän. Mies vei yhden auton takakontillisen tavaraa viikonloppuna Kierrätyskeskukseen ja muutamia esineitä olen saanut valokuvattua ja laitettua Huutoon myyntiin. Hääpuku se vaan ei edelleenkään liikahda mihinkään (onko edelleen väärä sesonki?), enkä ole niitä Arabian kuppejakaan jaksanut vielä viedä Astialiisaan. Kirppistely sujui sen sijaan ihan hyvin ja tuotti pari sataa euroa voittoa, mikä oli ilahduttavaa ja osaltaan paikkasi vähän löpertynyttä menotaulukkoa. Ei kuitenkaan siinä määrin, että viime viikkoina käydyt keskustelut mallia "hei osallistutaan Espoon tonttiarvontaan" olisivat tulleet yhtään enemmän järkiratkaisuiksi...
Ainoa onnistuminen, jos voi niin sanoa, on ollut aamurutiiniksi muodostunut "äidin oma aika"-otsikolla varustettu aamulenkki koiran kanssa. Edes sadesäällä ei ole harmittanut mennä ulos viemään koiraa, kun olen reilusti ottanut homman mietiskelyn ja luonnon havainnoinnin sekä kuntoilun osalta. Kuntoilua olen muutenkin miettinyt, että pitäisi nyt vaan yrittää tsempata kun ei vielä kerran se raskauskaan ole tärpännyt.
Jotta saadaan homma taas enemmän raiteilleen, niin olen päättänyt keskittyä syyskuussa säästämisen uudelleenopetteluun sekä itsestäni huolen pitämiseen, mikä käsittää siis levon ja liikunnan. Höllätään siitä raivaamisesta nyt hetkeksi ihan luvan kanssa. Keskitytään selviämään tästä muutoksesta ja koitetaan opetella nauttimaan näistäkin hetkistä, ihan kunnolla. Nythän on kaikki ihan hyvin, kuitenkin.
Kommentit
Lähetä kommentti