Metsä tekee ihmiselle kyllä niin hyvää. Palasin tällä viikolla taas lapsuusmaisemiin ja vein aamulla koiraa Kaupin metsässä. Se luonnon lähelletulo ja rauha, joka mulle metsään astuessa tulee, on jotenkin niin perinpohjaisen koskettava, että oikeasti liikutuin ihan.
Kaupin pusikot ovat niin tutut, että oli väkisin pakko testata, vieläkö jalat muistavat tutut reitit. Ilma oli aamulla sumuinen, joten näkyvyys oli paikoin aika huono. Mutta niin vaan ilman sen kummempia karttatsekkailuja tallattiin koiran kanssa niitä kapeita valaisemattomia polkuja ja reitti löytyi, vaikka hetkittäin olinkin vähän epävarma sijainnista. Jotain tuttua tuli kuitenkin aina vastaan.
Metsässä on se ominaisuus, että se pistää jotenkin asiat perspektiiviin. Minä olen pieni enkä aina tiedä, minne mennä. Jossain kohti alkoi pelottaa ihan epätodennäköistä asiat, kuten karhut ja raiskarit. Mutta pääasiassa oli kivaa ja rauhoittavaa, varsinkin kun alun suorittamisen jälkeen vihdoin avasi silmät ja korvat. Toivottavasti Tamperelaiset osaavat arvostaa melkein heti kaupungista alkavaa, monipuolista metsäänsä. Ja minun tulevaisuuden kotini sai taas uuden kriteerin: lähellä kunnon metsää. Koska se ihan oikeasti on tärkeää.
Kommentit
Lähetä kommentti