Mun Eroon 500 tavarasta -projekti kävi kuumana viimeiset 2 viikkoa ennen töihin menoa. Se taisi olla samalla muutoksen prosessointia, josta koko muu perhe sai myös nauttia. Minä raivasin yökaudet ja kamaa oli välillä kaikki lattiapinnat täynnä. Mutta jossain vaiheessa se täsmentyi laatikoiksi ja nyssyköiksi ja pussukoiksi, jotka matkasivat kirppikselle ja kierrätyskeskukseen, osa jäi odottamaan seuraavia kuljetuksiakin. Lopputulema oli siis 794 tavaraa. Se on ihan järkyttävä määrä. Eikä siinä lainkaan ole "kaikki turhuudet" täältä meiltä, ei läheskään. Vielä jäi kastelukannua ja joulukuusenjalkaa ja perintölamppua odottelemaan tulevia raivauksia.
Viimeistään tässä kohdin on hyvä tarkastella peilistä näkyvää tyyppiä. Mietin, miten etuoikeutettu olen, että minulla on varastoissa raivata tavaraa noin paljon ihan olankohautuksella. Naamakirjassa liikkui pari päivää sitten linkki tähän Suomen Kuvalehden artikkeliin, jossa pari vuotta sitten "Tältä tuntuu olla köyhä" -jutun kirjoittanut henkilö kertoo tunnelmiaan nyt, köyhyyteen "totuttuaan". Minua riipaisi esimerkiksi kuvaus siitä, miten julmasti nuorten keskuudessa erottuu, jos on arvomaailmaltaan erilainen, kierrätystä suosiva ja ostamista ostamisen vuoksi kyseenalaistava. Toivon todella, että maailma on vähän ehtinyt muuttua, kun oma lapseni kasvaa siihen ikään. Vai annanko periksi tässä ja sitten meiltä löytyy joka trendinmukaiset varusteet pojallekin? Toivottavasti ei.
794 tavaraa on suunnilleen kaksi täyttä autolastillista kierrätyskeskuskamaa ja kaksi pienempää keikkaa kirpputorille. Paljon, hiki tulee tällä säällä niitä kantaessa. Mietin ja mietin, että eikö mikään todella varoittanut tai jopa rajoittanut kun olin niitä ostamassa. Poistoja vastaa luultavasti ne samat 794 turhaa ostotapahtumaa. Aika monta nyökkäystä kassaneidille, aika monta vetäisyä pankkikortilla. Onneksi en ole koskaan ostanut velaksi, se tästä vielä puuttuisikin. Ei silti vaadi (ainakaan näin jälkikäteen) ihan kauheaa neropattia päättelemään, miksi musta ei ole tullut kovin rikasta, vaikka jo reilut kymmenen vuotta olen työelämässä ehtinyt toden teolla puurtaakin. Toiset säästävät omaisuuden ja saavat palkaksi vapaampaa elämää, minä ostin sillä kaikella tavaraa.
Pidän silti tätä hyvänä alkusysäyksenä, enkä aktiivisesti aio enää surra mennyttä. Oli mitä oli, silloin en osannut paremmin. Nyt koitan muistaa. Tosin tällä viikollakin tavaramääräni lisääntyi kahdella, kun ensin tartuin tilanteen ostaa järkyttävän halvalla (siis oikeasti monen satasen säästöillä) silmälasit - ja vielä juuri sellaiset, joita olen etsinyt. Niiden kanssa en epäröinyt mennä ihmisten ilmoille vaan ne tuntuivat heti omilta ja lisäävän itseluottamusta. Pidän niitä siis hyvänä ostoksena, vaikkei wirallisen ostoslistan kautta mentykään. Toisena kotiin muutti Terry Pratchettin kirja Raising Steam. Puolustelen ostostani sillä, että olen valehtelematta lukenut kaikki Pratchettin kirjat yli kahteenkymmeneen kertaan. Niiden huumorissa ja sanaleikeissä on jotain, mikä jaksaa viehättää ja jostain syystä en osaa vielä niitä nähdä e-kirjoina (vaikka kaiken muun kyllä). Päätin kirjan nähdessäni, että mulla on pysyväispäätös niiden ostamiseen. Ehkä huijasin itseäni, kuka tietää. Yritän nyt iloita näistä ostoksista oikein urakalla, kun ne on hankittu.
Vaikka tämä ensimmäisen vaiheen raivaus on enemmänkin näkynyt vain kaapinperukoilla, saunassa ja kellarikomerossa, olen silti ollut huomaavinani että sen myötä myös kotiin on tullut enemmän tilaa hengittää. Tyhjää tilaa on nyt enemmän ja sen myötä muutama tavara on näkösältä kulkeutunut jo uuteen omaan paikkaansa. Iloitsen siitä, että siisteyttä on nyt helpompi ylläpitää.
Projekti Joulusauna jatkuu kyllä koko syksyn, ja toivon että sitä tilaa alkaa kotoa löytyä vielä enemmän. Nyt päästään vasta siihen oikeaan luopumiseen - tätä ennen kun olen lähinnä luopunut kaikesta itsekin turhana pitämästä tavarasta, kun nyt pitäisi vähitellen alkaa kyseenalaistaa niitä loppujakin. Siitä vähän loppui energia tuossa ensimmäisen vaiheen loppusuoralla. Tyydyin karsimaan helppoja juttuja - neljästä pahvilaatikollisesta villalankoja heitin kolme kierrätykseen jne. Loppuja aion työstää vähitellen, nyt töissä ollessa tuntuu liian raskaalta ajatukselta raivata samalla intensiteetillä kuin ennen. Mutta laatikko kerrallaan aion jatkaa työtä.
Ja samalla kun iloitsen siitä, että taas on yksi tavara vähemmän murehdittavaksi niin aion olla myös kiitollinen siitä, että sitä yltäkylläisyyttä on niin paljon, että jostain voin vielä helposti luopua.
Viimeistään tässä kohdin on hyvä tarkastella peilistä näkyvää tyyppiä. Mietin, miten etuoikeutettu olen, että minulla on varastoissa raivata tavaraa noin paljon ihan olankohautuksella. Naamakirjassa liikkui pari päivää sitten linkki tähän Suomen Kuvalehden artikkeliin, jossa pari vuotta sitten "Tältä tuntuu olla köyhä" -jutun kirjoittanut henkilö kertoo tunnelmiaan nyt, köyhyyteen "totuttuaan". Minua riipaisi esimerkiksi kuvaus siitä, miten julmasti nuorten keskuudessa erottuu, jos on arvomaailmaltaan erilainen, kierrätystä suosiva ja ostamista ostamisen vuoksi kyseenalaistava. Toivon todella, että maailma on vähän ehtinyt muuttua, kun oma lapseni kasvaa siihen ikään. Vai annanko periksi tässä ja sitten meiltä löytyy joka trendinmukaiset varusteet pojallekin? Toivottavasti ei.
794 tavaraa on suunnilleen kaksi täyttä autolastillista kierrätyskeskuskamaa ja kaksi pienempää keikkaa kirpputorille. Paljon, hiki tulee tällä säällä niitä kantaessa. Mietin ja mietin, että eikö mikään todella varoittanut tai jopa rajoittanut kun olin niitä ostamassa. Poistoja vastaa luultavasti ne samat 794 turhaa ostotapahtumaa. Aika monta nyökkäystä kassaneidille, aika monta vetäisyä pankkikortilla. Onneksi en ole koskaan ostanut velaksi, se tästä vielä puuttuisikin. Ei silti vaadi (ainakaan näin jälkikäteen) ihan kauheaa neropattia päättelemään, miksi musta ei ole tullut kovin rikasta, vaikka jo reilut kymmenen vuotta olen työelämässä ehtinyt toden teolla puurtaakin. Toiset säästävät omaisuuden ja saavat palkaksi vapaampaa elämää, minä ostin sillä kaikella tavaraa.
Pidän silti tätä hyvänä alkusysäyksenä, enkä aktiivisesti aio enää surra mennyttä. Oli mitä oli, silloin en osannut paremmin. Nyt koitan muistaa. Tosin tällä viikollakin tavaramääräni lisääntyi kahdella, kun ensin tartuin tilanteen ostaa järkyttävän halvalla (siis oikeasti monen satasen säästöillä) silmälasit - ja vielä juuri sellaiset, joita olen etsinyt. Niiden kanssa en epäröinyt mennä ihmisten ilmoille vaan ne tuntuivat heti omilta ja lisäävän itseluottamusta. Pidän niitä siis hyvänä ostoksena, vaikkei wirallisen ostoslistan kautta mentykään. Toisena kotiin muutti Terry Pratchettin kirja Raising Steam. Puolustelen ostostani sillä, että olen valehtelematta lukenut kaikki Pratchettin kirjat yli kahteenkymmeneen kertaan. Niiden huumorissa ja sanaleikeissä on jotain, mikä jaksaa viehättää ja jostain syystä en osaa vielä niitä nähdä e-kirjoina (vaikka kaiken muun kyllä). Päätin kirjan nähdessäni, että mulla on pysyväispäätös niiden ostamiseen. Ehkä huijasin itseäni, kuka tietää. Yritän nyt iloita näistä ostoksista oikein urakalla, kun ne on hankittu.
Vaikka tämä ensimmäisen vaiheen raivaus on enemmänkin näkynyt vain kaapinperukoilla, saunassa ja kellarikomerossa, olen silti ollut huomaavinani että sen myötä myös kotiin on tullut enemmän tilaa hengittää. Tyhjää tilaa on nyt enemmän ja sen myötä muutama tavara on näkösältä kulkeutunut jo uuteen omaan paikkaansa. Iloitsen siitä, että siisteyttä on nyt helpompi ylläpitää.
Projekti Joulusauna jatkuu kyllä koko syksyn, ja toivon että sitä tilaa alkaa kotoa löytyä vielä enemmän. Nyt päästään vasta siihen oikeaan luopumiseen - tätä ennen kun olen lähinnä luopunut kaikesta itsekin turhana pitämästä tavarasta, kun nyt pitäisi vähitellen alkaa kyseenalaistaa niitä loppujakin. Siitä vähän loppui energia tuossa ensimmäisen vaiheen loppusuoralla. Tyydyin karsimaan helppoja juttuja - neljästä pahvilaatikollisesta villalankoja heitin kolme kierrätykseen jne. Loppuja aion työstää vähitellen, nyt töissä ollessa tuntuu liian raskaalta ajatukselta raivata samalla intensiteetillä kuin ennen. Mutta laatikko kerrallaan aion jatkaa työtä.
Ja samalla kun iloitsen siitä, että taas on yksi tavara vähemmän murehdittavaksi niin aion olla myös kiitollinen siitä, että sitä yltäkylläisyyttä on niin paljon, että jostain voin vielä helposti luopua.
Luin tän koko blogin kirjoituksesi ja tykkäsin:) Jotain samaa kuin omat ajatukseni ja jotain uutta ja kiinnostavaa. T. Marika
VastaaPoistaKiitos - tosi kiva kuulla!
Poista