Mikä sitten on tärkeää?

En ole valmis, enkä suoraan sanottuna edes tunne itseäni vielä kovin hyvin. Tiedän kuitenkin, että haluan raivata lisää aikaa ja energiaa elämässäni itseeni tutustumiseen, ihmissuhteisiini ja hyvältä maistuvasta arjesta nauttimiseen. Kuulostaa simppeliltä, mutta heittämällä keksin ainakin seuraavia aihioita, joita haluaisin työstää eteenpäin:
  • Minä:
    • Sisäinen kehitys. Haluan mahdollisuuden tutustua itseeni kunnolla ja aikaa kasvaa siksi ihmiseksi, joka todella olen. Haluan oppia hyväksymään elämän juuri sellaisena kuin se eteen tulee ja löytää tasapainoisen tavan olla. Haluan luopua täydellisyyden tavoittelusta, suorittamisesta ja loputtomasta vaativuudesta itseäni kohtaan. Haluan elää elämäni rohkeasti sitoutuen harjoittelemaan tärkeinä pitämiäni taitoja. Haluan oppia hiljentymään tämän maailman kauneuden edessä ja oppia kuuntelemaan ja kunnioittamaan myös itseäni.
    • Aika. Haluan oppia kunnioittamaan ja varjelemaan omaa aikaani, myös itseltäni. Haluan oppia tarttumaan toimeen ja lopettamaan jahkailun. Haluan oppia elämään enemmän hetkessä. 
    • Terveys ja hyvinvointi. Haluan oppia tekemään ja syömään yksinkertaista, hyvää ruokaa. Haluan vähentää lihansyöntiä. Haluan liikkua säännöllisesti, mutta siten kun hyvältä tuntuu. Haluan edistää terveyttäni ja hyvinvointiani tässä kehossa. Haluan oppia lepäämään kun sen aika on.
    • Työ. Haluan tehdä itselleni mielekästä työtä, vaikkei se tarkoittaisi palkasta tai titteleistä joustamista. Haluan tehdä työtä omilla ehdoillani ja intohimoisesti.
    • Intohimojen löytäminen. Olen intohimoinen ihminen, mutta tällä hetkellä tuo intohimo ei tunnu oikein suuntautuvan mihinkään, mikä on vähintäänkin turhauttavaa.
  • Suhteet: 
    • Parisuhde. Koska olen naimisissa maailman parhaan Miehen kanssa, haluan kasvaa vaimoksi, jonka kanssa arki on rikasta ja yhteistyö toimii. Haluan ehtiä huomioimaan ja jakamaan yhteisen elämän ilot ja surut. Haluan, että kaikki suhteemme osa-alueet toimivat. 
    • Äitiys. En ole surkea äiti, päinvastoin joinain hetkinä olen suorastaan loistava. Mutta hermostun ja ahdistun tosi helposti arjessa ja se näkyy myös suhteessa Poikaan. Haluan väljempää ja nautinnollisempaa aikaa yhdessä lapsen kanssa, ihan tavallisia asioita tehden ja oikeaksi pitämiäni arvoja noudattaen, lapsen omaksi itsekseen kasvamista tukien. 
    • Ystävät. Haluan vaalia vastavuoroisia ystävyyssuhteita, jotka tuovat iloa ja tukea molempiin suuntiin.
    • Koira. Meidän koira on ihana, mutta herkkä. Ahdistuu helposti, äänistä ja ylimääräisestä draamasta arjessa. Pentuaika kulutettiin treenaamalla vähän joka lajia ja kyllähän tuo kaiken teki, minkä siltä pyysi. Mutta meidän suhteessa on joku vialla, koira ei luota epästabiiliin emäntäänsä vaan piiloutuu eteiseen tärisemään kiukkukohtauksen ajaksi. Pidän tätä mahdollisuutena katsoa peiliin ja kasvaa ihmisenäkin. Haluan olla sellainen ihminen, johon koira voi varauksetta luottaa. 
    • Yhteyden etsiminen muihin ja takaisin antaminen. Olen elänyt valtaosan elämästäni lähinnä pääni sisällä ja arastellut toisia ihmisiä. Haluan löytää oman tapani osallistua tähän maailmaan ja antaa omastani. 
  • Arki:
    • Vihreämpi elämä. Uskon, että jo meidän aikana ja varsinkin lapseni elämän aikana saavutamme konkreettisesti maapallon kantokyvyn rajat ja joudumme ihmiskuntana muuttamaan toimintaamme radikaalisti. Haluan jo nyt opetella elämään lähempänä luontoa ja parempia valintoja tehden.
    • Viisas kuluttaminen. Ostopäätöksiä vain harkitusti ja perustellusti. Ei tarkoita totaalikieltäytymistä kaikesta ostamisesta vaan kulutuksen suuntaamista kestävään ja itseäni miellyttäviin asioihin. Haluan löytää oman pukeutumistyylini. Haluan haaskata vähemmän. 
    • Raha. Haluan olla velaton ja elää siten, että omistamani raha palvelee minua ja perhettäni eikä orjuuta minua elämäntyyliin, jota en halua.
    • Tilan raivaaminen. Koti ja mahdollisuuksien mukaan muukin lähiympäristö vapaaksi turhasta. Arjen estetiikan löytäminen.  
    • Toimivien (arki) käytäntöjen etsiminen. Inhoan rutiineja, enkä todellakaan ole järjestelmällinen, sillä keskityn tekemisen sijaan listojen tekemiseen ja jahkailuun. Haluan elää tyydyttävää arkea, joka sujuu ilman jatkuvaa kuormitusta ja harmitusta. Siksipä etsin toimivampia käytäntöjä hoitaa arjessa toistuvia toimia. 
Ainakin näihin siis pyrin nyt aktiivisesti keskittymään. Mutta en suorituksena, enkä kaikkiin kerralla, vaan tunnustellen, mille muutokselle aika voisi olla otollinen. Osa muutoksista varmaan tulee helpommin kuin toiset. Mutta oikealla tiellä ollaan jo. Tämänkin listauksen tekeminen auttoi prosessoimaan asiaa jo paljon pidemmälle kuin mihin ennen olen päässyt. 

Kommentit

  1. Ihania tavotteita ja päämääriä. Tästä inspiroituneena taidan huomisen työpäivän jälkeen istahtaa hetkeksi alas, ja pysähtyä miettimään omat heikkouteni ja tavoitteeni parempana ihmisenä. Liityn lukijaksi, sillä blogisi tarjosi paljon samaistumispintaa itselleni. Kiitos siis siitä!

    Ja ihan uteliaisuudesta, minkä rotuinen on tämä mysteerinen herkkiskoira? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En löydä lukija -palkkia mistään, eli ensimmäisenä lukija toiveena; jos sellaisen saisit lisättyä niin ei mene mahdollisesti hyviä postauksia sivu suun! :)

      Poista
    2. Tervetuloa, onpa kiva että löysit tiesi tänne! Yritin nyt lisätä tuota lukija-palkkia, tuota Bloggerin/Googlen palkkiako tarkoitit? Löytyy nyt oikeasta laidasta juttuarkiston alta.

      Poista
    3. Poistin palkin nyt kuitenkin, koska se oli minusta jotenkin hyökkäävän näköinen tuossa. Iloitsen edelleen jokaisesta lukijasta, mutta liittyminen tapahtukoon Bloggerin perustoiminnon kautta ilman palkkia.

      Poista
  2. Ja niin, herkkiskoira on rodultaan sileäkarvainen collie eli nahkalassie ;) Osaa kyllä olla kovapäinenkin, mutta vain tietyssä vireystilassa. Ihan niin kuin emäntänsäkin...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti